
Huomasin juuri, ettei tämä kosmetiikkabägin läpikäyntini noudattele mitään järjellistä agendaa. Noh, toivottavasti se ei teitä haittaa, tänään siis kirjoittelen kokemuksiani rajauksista - sisällytän näihin nyt sitten kertalaakista sekä silmät että huulet.
Säntilliset silmänrajaukset ovat kuuluneet ennen jokapäiväisiin rutiineihini, nykyisin pääsen jo ulos ilman säännöllistä viivojen vetämistä. Muutamia omia preferenssejäni: pehmeä kynä, pysyvä jälki, soveltuva myös sisäkajaliksi. Joskus juhlissa hurvittelen nestemäisellä rajauksella, mutta silloinkin liioittelen kissansilmin. Teräväksiteroitetuilla kynillä millinohuiksi mitatut rajaukset eivät siis ole minua varten.
En ole koskaan viitsinyt maksaa kynistä kamalasti, asiansa ovat ajaneet niin Lumenen peruskohl kuin Rimmelinkin musta kynä. Joskus pussissa on kulkenut jopa Anytimea, mutta toisaalta - se tehdään Lumenen kanssa samassa paikassa. Vuosi sitten päätin panostaa tähän hommaan kunnolla, ja hankin (kentältä taas) Diorin eye liner -kynän meikkaajaystäväni painokkaista suositteluista. Dior on ihana. Kynä on kaunis, sen päässä on kätevä pehmennin ja mukana seurasi teroitin (joka luonnollisesti käy kaikkiin kyniin). Rajauksesta saa sopivan utuisen eikä väri ärsytä silmiä millään mittaa, lisäksi kynä kestää ikuisuuden. Toisaalta jos olen aivan rehellinen, niin ei se pysy yhtään sen paremmin kuin muutkaan ja oikeastaan saman asian ajaisi vaikkapa Lumenen Intelligent -rajauskynä, jossa on myös pehmennin mukana. Mutta tässä tapauksessa annan estetiikan voittaa ja pitäydyn Diorissa. Kuvassa on mielestäni ihanat silmät btw, Armanin kynää en ole testannut toistaiseksi.
Nestemäisistä rajauksista en ole oikeastaan kokeillut kuin Rimmelin Exaggeratea ja Lumenen vastaavaa. En löytänyt eroja, tässä voisi valaista asiaa joku enemmän noihin nestemäisiin vihkiytynyt? Bilekäytössä on ollut joskus myös Wet´n Wildin kultaiset ja hopeiset nesterajaukset sekä Make Up Storen kimallerajaus, noista on laadullisesti vähän vaikea sanoa mitään kun sen verran harvoin silmiin pääsevät:)
Enimmäkseen käytän siis tylsää (?) mustaa kohl-kynää. Ruskeasta saan vaan itkettyneen näköiset silmät enkä ole taas törmännyt teräksen väriseen nättiin sävyyn. Silmäni ovat muuten vihreät, pitänee mainita tässä välissä. Värillisistä kynistä satunnaiskäytössä on jo aiemmin mainitun Lumenen Intelligent -kynän tummanvioletti sävy (ihan ok), Rimmelin kaksipäinen metsänvihreä (tosin toisen pään hento lehmuksenvihreä jää kokonaan käyttämättä, oikeasti kenen iholla sellainen näkyy?) sekä Rimmelin taivaansininen kynä (tästä tulee hauskan näköistä, mutta sopii vaan tosi harvoihin asuihin/meikkeihin).
Huultenrajauksessa olen toivoton. Siis todella. Hävettää tunnustaa, mutta olen viimeiset kymmenen vuotta rajaillut huuliani Seppälästä löytyvällä merkittömällä ehkä euron kynällä. Noh, välillä on käytössä myös Lumenekin, tykkään eniten ruskeahkosta sävystä Pähkinä. Käytän enimmäkseen vaaleita punia ja kiiltoja, mutta en osaa rajata suutani siveästi samalla sävyllä kuten kuuluisi. Niinpä rajaus on aina vähän rusehtava, joka sitten pitää häivyttää huolellisesti jotta välttyisi johannatukiais -lookilta (ketään mollaamatta, mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan). Olen laiskasti yrittänyt kokeilla tummempia punia rajauksineen, mutta kun ei sovi niin ei sovi. Kohtaloni on korostaa silmiä ja häivyttää suuta, minkäs sitä naamalleen mahtaa. Haluaisin silti kovasti oppia rajaamaan huulenikin kunnon kynällä & oikealla sävyllä, olen siis avoin suosituksille!
Missä menee teidän rajauksenne ja millä?

2 kommenttia:
Kajaalia en käytä koska en yksinkertaisesti osaa, kädet väpättää liikaa ;o) Huulissa tällä hetkellä MAC:n lip pencil, ilmeisesti sävy on Subculture, tulos on nude. Lisätään huuliin vaan L'Orealin Color Riche huulipuna, sävy 235 Nude niin on huulet kunnossa.
Kiitos rajauskynävinkistä, pitääkin käydä tarkastamassa tuo MAC:n kynä! Siksipä kai mäkin suosin silmissä noita pehmeitä kyniä ja utuisia rajauksia etten vetele viivoja ihan huti;)
Lähetä kommentti