
Kosteutta, heleyttä, kiristystä, kohotusta, mattapintaa...nykyajan kosteusvoiteet lupaavat mitä ikinä joku maan päällä vaan keksii toivoa kasvoilleen tapahtuvan. Päivästä riippuen minulle kävisi noista kaikki vaihtoehdot. Normaalisti ihoni on kuitenkin oma oikukas itsensä - pintakuiva ja herkähkö, t-alueelta edelleen ajoittain rasvoittuva sekaiho. Tämä yhdistelmä aiheuttaa jatkuvasti pohdintaa mikä ongelmakohta on eniten avun tarpeessa (kosmetologien mielestä ihoni on tosin oikein hyvä tämän ikäiseksi!:D). Talvellä kosteutan minkä kerkiän ja kesällä yritän hillitä kiiltelyä, testissä on taas ollut vaikka minkälaista purnukkaa.
Jälleen Biotherm (joka nuorempana oli myös vakiomerkkini) aiheutti pettymyksen Aqua Source -voiteellaan, kosteutusta ei havaittavissa nimeksikään ja tuoksu oli kammottava. Sen sijaan silmänympärysvoiteissa haukkumani Multi Recharge toimi kosteusvoiteena ihan kivasti (ei tosin niin hyvin että uudelleen ostaisin). Vichyn Aqualia Thermal (ent. Thermal Fix) kosteuttaa myös tehokkaasti varsinkin saman sarjan seerumiin yhdistettynä. Hätätilanteissa olen käyttänyt myös joitain L´Orealin ja Garnierin rasvoja, mutta ne ovat olleet melkoisen kuraa kyllä. Avonin kosteusvoiteet eivät ole toistaiseksi kasvoilla vakuuttaneet, joten niistäkään en mainitse mitään. Talvi-ihon ykkönen on ehdottomasti Body Shopin hamppuvoide, joka karmeasta nimestään huolimatta ravitsee naaman siloiseen kuntoon nopeasti. Muutoin en ole Body Shopinkaan voiteista ollut kovinkaan innostunut enää näin aikuisiällä, plussaa toki eläinkokeettomuudesta niillekin.
Maistiaisia olen myös saanut Clarinsin uudistuneesta Hydra Quench -sarjasta (tuntui toimivalta, voisin ostaa) sekä Lancomen ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin tarkoitetusta Primodiale -sarjasta (ei vakuuttanut). Paras ensimmäinen ryppyrasva onkin ollut tuo Vichyn Myokine -voide, tulevaisuudessa tulen varmasti käyttämään sitä antaumuksella. Monet vannovat myös apteekin perusvoiteiden nimeen, omalla kohdallani ei tulisi kuuloonkaan vetää Aqualania pävittäin naamaan - kaikki kokeilemani apteekkirasvat jättävät iholle inhottavan kalvon. Ja minä oikeasti pidän tuoksullisista tuotteista, ylellinen tuoksu kuuluu jotenkin olennaisena osana kosmetiikkaan:)
Kaikista kokeilemistani kosteusvoiteista on kuitenkin yksi ylitse muiden: kuvassa oleva Lancomen Hydra Zen (ja loppulitania on jotain Neurocalm Anti-Stress jne..). Kosteuttaa, rauhoittaa, siloittaa ja jättää kasvot levänneen oloisiksi. Ihana tuote! Olisipa lisärahoitusta, niin käyttäisin vain tuota. 50ml:n purkki kului kuitenkin loppuun alkukeväästä, nyt olen siirtynyt jo kesän ajaksi osittain sävyttäviin päivävoiteisiin. Niistä omalle iholleni paras on tällä hetkellä Avonin tuote (joku Hydra-Radiance -sarjan sekin). Mistä tulikin mieleen, että kylppärin hyllyllä nököttää kerran kädelle kokeiltu Estee Lauderin Day Wear Plus -sävyttävä kosteusvoide suojakertoimella 15 (sulautuu siis oman ihon väriseksi levitettäessä). Ei sopinut minulle, mutta kiinnostuneet voivat meilata tuossa sivupalkissa olevaan osoitteeseen - kaunis ja kesällä käytännöllinen puteli lähtee uudelle omistajalle 30 € hintaan sisältäen postarit (ovh. 46€).
Entäpä omat kosteusvoidesuosikkinne?

1 kommentti:
Biothermin voiteet eivät ole minuakaan ilahduttaneet, haju todellakin karmea. Ainakin siinä jota joskus kokeilin. Raha meni kankkulan kaivoon. Sen sijaan apteekin Vichy-sarjalla oli voide jota talviaikaan joskus käytin. Tykkäsin. Kesällä se on aivan liikaa. Helena Rubisteinilla on c-vitamiini voide jota käytän yövoiteena. Olen miettinyt olisiko Lumenen vastaava yhtä hyvä. Täytyy koittaa. Diorin hydrAction silmänympärysvoide on sellainen josta en ajatellut luopua.
Lähetä kommentti