lauantai 24. toukokuuta 2008

Idealist


Taas vaihteeksi melkoisen rikkinäisen yön jäljiltä peilistä katsoi sen verran nuupahtanut naama, että en voinut kuin kiittää jotain korkeampaa kosmetiikan keksimisestä. Olen alkanut käyttää ärsyttävää ilmaisua "tässä iässä", vaan minkäs teet. Eli tässä iässä kaikki näkyy kyllä kasvoilta niin hyvässä kuin pahassakin. Aamutuimaan vetäisinkin kasvoilleni silmänympärysvoiteen ja kosteusvoiteen (näistä luvassa löpinää myöhemmin) ja päälle Estee Lauderin Idealist -seerumin. Se on ehkä paras tuote jota olen kuunaan kokeillut, tekee todella samettisen pinnan iholle johon meikki levittyy leikiten. Aiemmin olen lähinnä käyttänyt Maridermin ja Lumenen tuhkimotippoja, mutta enää niillä ei tunnu olevan oikein minkäänlaista vaikutusta. Wonder why... Clarinsin Beauty Flashistä oli kovat ennakko-odotukset, vaan tuote oli melkoinen pettymys. Miksiköhän sitä aina odottaa näyttävänsä jotenkin radikaalisti erilaiselta jonkun tuotteen ansiosta? Noh, tuo Idealist on kyllä aivan taikaa. Hinta kirpaisee tosin tajuttomasti, olenkin metsästänyt pienempiä pakkauksia niin netistä kuin erikoistarjouksistakin. Normaalistihan 30ml pullo maksaa jotain 60 euron paikkeilla, huh. Mutta kauneuden eteen on myös talouden kärsittävä, edullista ja oikeasti toimivaa pohjustustuotetta ei ole eteeni sattunut.

Seerumin päälle sitten pohjaa rakentamaan. Pintakuiva sekaihoni ei ole mikään meikkivoiteiden ihannemaasto, niinpä sen oikean meikkivoiteen(kin) metsästys on kesken. Nestemäiset eivät levittäydy iholleni koskaan kunnolla, vaikka niistäkin nytkin satunnaisessa käytössä on MACin Select Foundation (ihan vilpittömästi muuten kiljuin ilosta, kun aikoinani kuulin ko. merkin saapuvan Suomeenkin). Haluan tasaista ja ohutta peittävyyttä, sillä läpikuultavan ilmava meikkivoide ei todellakaan paljasta ihoni kauniita puolia. Olen suosinut sekä Blascoa että Make Up Storea, mutta vanhemmiten ne tuntuvat jämähtävän liikaa iholle nekin. Viime kuussa oli kassassa vähän vajetta ja meikkivoide veteli viimeisiään. Pattitilanteessa muistin jonkun Stockmannin myyjän suosituksen, vanhan kunnon Max Factorin Pan Stickin! Enpä olekaan sitten teiniaikojen siihen törmännyt. Tuote oli jopa tarjouksessa, joten mukaan lähti kaksi eri sävyä kappalehintaan 6,90. Ja hämmästyttävää mutta totta - olen tyytyväinen! Levitän aineen sienellä, tuloksena luonnollinen ja kuitenkin peittävä pohja. Loistotuote:) Tummiin silmänalusiin ja satunnaiseen punotukseen laitan Lumenen peiteväritrioa, ennen siitäkin oli käytössä Make Up Storen vastaava. Valokynistä olen päätynyt Diorin Skinflashiin, se onkin niitä harvoja tuotteita joita en vaihtele. Heijastaa ihanasti, lisäksi tuote on koostumukseltaan kevyt ja hyväntuoksuinen.

Poskipunaa en ole koskaan osannut käyttää, näytän mielestäni ihan poikkeuksetta laikkuposkiselta nukelta sen kanssa (tämä pätee myös ammattilaisten tekemiin meikkeihin). Aurinkopuuteria sen sijaan sudin vuoden ympäri kevyesti kasvoille, samalla kapenevat myös pyöreähköt poskeni. Poskipunan käyttämättömyys ei tarkoita tosin sitä etteikö varastiostani niitäkin tuotteita löytyisi, viimeksi Nykistä tarttui mukaan kaikkien kovasti kehuma NARS-punan sävy Orgasm. Upea, vaan siltikin jää melko usein käyttämättä. Ihailen tosin tätäkin kaunista rasiaa antaumuksella koko rahan edestä;) Aurinkopuutereista paikkansa on vakiinnuttanut Lumenen iso terracotta-puuteri. Normaalit Lumenen aurinkomeikit eivät ole toistaiseksi vakuuttaneet, halvemmista suosin sitten Rimmeliä tai jopa Wet´n Wildia. Avonilta tilauksessa ovat aurinkopuuterihelmet, kuulemma hyviä nekin.

Tässäpä on sitten kasvojen ensimmäinen vaihe valmiina, myöhemmin kirjoittelen silmä- ja huulimeikeistä.

Mitkä teidän mielestänne ovat parhaat meikinpohjustustuotteet ja meikkivoiteet?

3 kommenttia:

Anna-Maria K kirjoitti...

Joo, itsekin clarinsin tuotteen ostin, en vaan kovinkaan kummoista vaikutusta ole huomannut. Tuota kehumaasi himoitsin mutta korken hintansa vuoksi jäi hankkimatta. Täytyy miettiä uuedstaan jos pidät tosiaan hyvänä.

Anna V. kirjoitti...

Hinta on kyllä hurja. Tällä hetkellä käytössä olevan Idealistin hankin Hulluilta Päiviltä, huuto.netissä on välillä kans hyviä tarjouksia, samoin joissan nettikaupoissa. Kantsii pyytää testeri, ainakin meidän pikkupitäjän Sokoksesta annettiin ihan ilomielin:) Kokeilutuubilla teki jo muutaman meikin kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

sitä seerumia pitää kyllä käyttää kosteusvoiteen alle...